Siiven henkilökunta

Terhi Elo - enkelienergiahoito, äänimaljahoito sekä kvanttihypnoosi-istunnot


Olen Terhi, Enkelikartanon henkisen kurssikeskukusen perustaja ja emäntä. Enkelikartano on toiminut Kirkkonummella noin 15 vuotta palvellen asiakkaita hoitojen, kurssien, tapahtumien ja pidempien koulutusten avulla.

Haaveeni henkisestä kohtaamispaikasta Helsingissä on toteutunut Siiven myötä. Enkelikartanon Siipi syntyi tarpeesta luoda myös Helsingin keskustaan paikka, jossa henkisyydestä kiinnostuneet ihmiset voivat kokoontua.

Ja mikä ihana, osaava ja vahva naisjoukko meitä onkaan yhdessä viemässä valon, rakkauden ja rauhan sanomaa osaltamme eteenpäin!

Olen toiminut hoitotyössä yli 30 vuotta ja olen koulutukseltani mm. fysioterapeutti, enkelienergia- ja äänimaljahoitaja ja -kouluttaja, kvanttihypnoosihoitaja ja yinjoogaohjaaja.

Olen kirjoittanut esikoiskirjani Enkelin kutsu yhdessä ystäväni Catarina Degermanin kanssa. Olemme tehneet myös samannimiset enkeliviestikortit, jotka on kuvittanut taiteilija Katja Sorvari.

Teen opetus- ja kirjoitustyön ohella myös hoitoja sekä Kirkkonummella että Helsingissä.

Minulle voit varata ajan laittamalla sähköpostia:

terhi.elo@enkelikartano.fi

Lämpimästi tervetuloa enkelten Siiven suojaan!


Catarina Degerman
Henkinen ohjaus ja energialuenta sekä enkelienergiahoito


Olen Catarina, henkinen opettaja ja ohjaaja, ja autan ihmisiä löytämään yhteyden omaan henkiseen puoleensa. Henkinen elämä on aina ollut luonnollinen osa elämääni. Minulle on luontaista kuunnella ihmistä syvällisesti, rivien välistä, ja tulkita sanomatta jääneet sanat sekä kehon viestit. Työssäni yhdistyy intuitiivinen ohjaus, energialuenta ja yhteys enkeleihin, mikä mahdollistaa oivallusten ja henkisten solmujen avaamisen.

Minulla on laaja kokemus henkisistä opetuksista, ja olen saanut ohjausta tunnetuilta henkisiltä opettajilta, kuten Lorna Byrne ja Eckhart Tolle. Luotan elämän johdatukseen ja kohtaan avoimin mielin eteen tulevat mahdollisuudet.

Kiinnostukseni henkisyyden lainalaisuuksiin ja sen arjessa ilmentämiseen on vienyt minut asumaan henkisiin yhteisöihin, kuten Skotlannin Findhorniin ja Italian Damanhuriin, sekä Thich Nhat Hanhin buddhalaisluostariin Ranskassa.


Nämä vierailut ja opintomatkat ovat vahvistaneet ymmärrystäni siitä, miten elää ohjauksessa ja tuoda henkisyys osaksi jokapäiväistä elämää.

Auttamis- ja opetustyön rinnalla tuotan henkisen hyvinvoinnin tapahtumia Suomessa ja Pohjoismaissa FreeFlowFactory -yrityksessäni. Lorna Byrne oli ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu kirjailija jonka toimme Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Yhteistyömme on jatkunut ja Lorna on ollut fantastinen esikuva minulle omalla henkisellä matkallani.

Lorna on myös yhdistänyt Terhi Elon ja minut. Terhin rinnalla olen kohta neljä vuotta saanut opettaa enkelienergiahoitajia Enkelikartanossa ja nyt saan myös olla mukana laajentamassa toimintaa Helsingin keskustaan Enkelikartanon Siipeen. Samaan aikaan meidän vuoden kestänyt kirja -ja korttiprojektimme on saatu päätökseen. Julkaisemme syksyllä 2024 Enkelin kutsu -kirjan sekä siihen liittyvät enkeliviestikortit. Kiitos yhteistyöstä enkelit, Terhi ja Otava!

Minuun voi tutustua tarkemmin kotisivuillani www.catarina.fi ja ottaa yhteyttä catarina@catarina.fi
Pidän yksilökonsultointia tiistaisin Enkelinkartanon Siivessä. Siiven ohjelmaan kuuluvat myös Enkelin kutsu -illat, joita ohjaamme yhdessä Terhin kanssa, sekä Sydänyhteys-illat, jotka vedän yksin.
Odotan jo nyt kohtaamistamme ❤️ Sydämellisesti tervetuloa.



Johanna Sulkumäki
enkelienergiahoito, reikihoito ja äänimaljahoito sekä kvanttihypnoosi-istunnot

Olen Johanna, luontoa rakastava ja Helsingissä asuva teini-ikäisten kaksospoikien äiti, joka on vajaa 10 vuotta sitten pienin ja hitain askelin lähtenyt kulkemaan uutta polkua.

Syynä suunnanmuutokselle oli aikanaan se, että uuvuin pahasti työssäni juristina, mistä käynnistyi noin seitsemän vuoden toipumismatka, ja jonka aikana romahdin säännöllisin väliajoin sängynpohjalle. Masennusjaksojen toistuessa ja pitkittyessä muistan miettineeni useaan otteeseen, että tätäkö minun loppuelämäni tulisi olemaan; kaksi kertaa vuodessa menetän toimintakykyni totaalisesti. Onneksi hyvien jaksojen aikana jaksoin kuitenkin alkaa etsiä työkaluja oman hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tiibetiläiset äänimaljat, joihin olin törmännyt ensimmäistä kertaa noin 10 vuotta sitten silloisella kuntosalillani, tulivat oikeassa hetkessä taas vastaan ja päädyin ensimmäiselle äänimaljakurssilleni. Sieltä kotiutuneet ensimmäiset maljani veivät oitis sydämeni ja ovat nyt kulkeneet mukanani jo lähes kuuden vuoden ajan, päässen soittamaan sointujaan mitä ihanimmille ihmisille, mitä ihanimmissa paikoissa.

Saatuani suunnan vihdoin ja viimein kääntymään, tulee viimeisestä romahduksestani pian kuluneeksi jo neljä vuotta. Koen, että tässä isossa roolissa ovat olleet rakkaat äänimaljat, reikin lempeät energiat ja Enkelikartano.

Toimin nykyään äänimaljahoitajakouluttajana Terhi Elon kanssa Enkelikartanossa ja olen kiitollinen siitä, että saan työskennellä maljojen kanssa ja antaa myös muille eväitä maljojen kanssa työskentelyyn.

Valmistuin joulukuussa 2022 Reiki-opettajaksi ja olen nyt vuodesta 2023 lähtien ehtinyt pitää useita Reiki 1- ja 2-kursseja Enkelikartanolla. Lisäksi olen keväällä 2024 valmistunut myös enkelienergiahoitajaksi. Aiemmin olen käynyt muun muassa lasten joogaohjaajakoulutuksen ja Asahi Health™- terveysliikunnan ohjaajakoulutuksen ja viimeisimpänä matkaan on tarttunut mukaan ihana kvanttihypnoosi. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea muuta ihanaa tässä kulkemallani polulla tulee vielä vastaan.

Teen Siivessä hoitoja ja lisäksi tulen pitämään muun muassa erilaisia iltoja, reikikursseja ja Hoitavat äänimaljat-päiviä.

Lämpimästi tervetuloa puolestani Enkelikartanon Siiven suojaan pysähtymään hetkeksi itsesi äärelle.

Yhteystietoni: soundswithlovebyjohanna@gmail.com


Ella Kärkkäinen
Enkelienergiahoito ja äänimaljahoito
Äänimaljameditaatiot

Hei, Olen Ella. Tiedän, että elämä ei ole aina helppoa. Olen kokenut sen itse hyvin konkreettisesti.

Elämäni käännekohdista merkittävin hetki oli, kun sairastuin burnoutiin, jota seurasi masennus. Löysin itse silloin avun enkelienergiahoidoista. Jo ensimmäinen hoitokerta avasi silmäni itseeni ja maailmalle. Siitä alkoi matkani parantumiselle.
Enkelit ovat olleet elämässäni lapsesta saakka ja varmasti juuri myös he ohjasivat minut haasteideni äärelle. Ymmärrys valo-olennoista on kulkenut siis mukana aina. En olisi kuitenkaan voinut kuvitella, että tällaista henkistä alaa voi myös opiskella!

Enkeleiden hauskan ohjauksen kautta pääsin opiskelemaan Enkelikartanolle enkelienergiahoitajaksi, josta valmistuin vuonna 2023. Opin koulutuksessa äärimmäisen paljon maailmankaikkeuden runsaudesta, valo-olennoista ja valosta, ja erityisesti itsestäni. Kokonaisuudessaan 8 kk kestävä enkelienergiahoitajakoulutus on matka itseen ja kohti omaa totuutta.
Enkelienergiahoidoissa toimin hoitajana viestien ja energian kanavana, jossa enkelit antavat hoitoa kauttani. Henkisten lakien mukaan enkelit ja muut valo-olennot eivät saa puuttua meidän elämäämme ilman meidän lupaa. Tällaisen hoitomuodon kautta enkelit saavat, asiakkaan luvalla antaa hoitoa, joka tapahtuu aina asiakkaan korkeimmaksi parhaakseen. On ihanaa todeta, että asiakas on oikeastaan itse tullut hoitoon parantamaan itsensä, sillä silloin hän on antanut luvan enkelienergioiden vastaanottamiseen. Enkelienergia on ihanan kuplivaa, koskettavaa ja eheyttävää, pumpulimaista energiaa.

Muistan, kun saavuin ensimmäistä kertaa Enkelikartanolle, kuljin rappuset ylös maljapuodin läpi kurssihuoneeseen. Siinä katsellessani ääni- ja kristallimaljoja tuntui kuin myös maljat olisivat toivottaneet tervetulleeksi. Ensimmäisellä tauolla olinkin uteliaana jo kokeilemassa äänimaljojen säveliä, ja tutkimassa miten eri sävelet resonoivat kehossa. Huomasin miten rauhoittava vaikutus äänimaljoilla oli niin fyysisesti kuin ajatustasolla. Kaikki tuntui rauhoittuvan, uudella ja erilaisella tavalla mitä en ollut aikaisemmin kokenut. Vuonna 2024 valmistuinkin äänimaljahoitajaksi.

Uskon, että kaikki meidän elämämme haasteet on tehty voitettaviksi. Meille jää niistä kaikista oppeja, joista voimme kiittää myöhemmin. Haluan antaa asiakkailleni myötätuntoista tukea, lämminhenkistä ymmärrystä ja vahvistusta. Olen kiitollinen siitä, että saan toimia enkeleiden puhtaana kanavana ja äänimaljahoitajana. Voin näin viedä eteenpäin myös sitä hyvää, mitä minulle aikanaan annettiin. Mahdollisuutta ymmärtää, oivaltaa ja eheytyä.

Tervetuloa enkeli- ja äänimaljahoitoon kanssani Enkelikartanon Siipeen. ❤️

Yhteystiedot: ella.karkkainen@live.fi


Maria Jeskanen - eheyttävä energiahoito

Olen Maria Kristina kiinalaisen lääketieteen ammattilainen, Qigong opettaja ja energiahoitaja. Koko elämäni aikana olen hoitanut ihmisiä ja etsinyt erilaisia työkaluja, jotka tasapainottavat ja eheyttävät meidät kokonaiseksi.

Aloitin nuorena kosmetologina ja siten hoidin enemmän meidän fyysistä olemusta. Tein jo silloin energia työskentelyä, vaikka en ymmärtänyt sitä. Pikku hiljaa aloin kaivata enemmän ja syvennyin energian maailmaan.

Kiinalainen lääketiede tuli minun elämääni ja antoi minulle ymmärryksen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on energiaa. Opin, miten voi vaikuttaa energiaan akupunktiolla, qigong liikkeillä ja hengityksellä.

Viime vuosina henkinen maailma on kutsunut minua ja tavallaan se on viimeinen pala, että pystyn hoitamaan kokonaisvaltaisesti.

Olen käynyt kanavointi koulun ja opiskelin talvella äänirautoja ja miten niiden kanssa voi vaikuttaa meidän hermostoon. Nyt enkelienergiahoitajakoulutus Enkelikartanolla täydentää polkuani ja tunnen, että olen oikeassa paikassa. Olen kiitollinen, että universumi ohjaa minut eteenpäin .

Eheyttävä energiahoito sisältää energia-/chakrahoidon, hermoston tasapainottamisen ja auran puhdistamisen ääniraudalla sekä tarvittaessa myös akupunktiolla. Valitsen työkaluja intuitiolla ja aina asiakkaan korkeimmaksi parhaaksi. Minun vahvuuteni on puhuminen ja kuunteleminen sekä vahva läsnäolo, joka maadoittaa. Äiti Maan energia on vahvasti mukana hoidossani.

Yhteydenotot: maria.jeskanen@gmail.com

Tervetuloa eheyttämään energiasi ja kehosi!


Tiina Lindfors - meedioistunnot ja -tilaisuudet

Olen Tiina Lindfors, kansantaloustieteestä valmistunut maisteri, yrittäjä, hallitusammattilainen, entinen yksityispankin johtaja, nykyinen sijoitusalan ammattilainen, kolmen lapsen äiti, aviopuoliso ja meedio.

En varmastikaan ole tyypillinen esimerkki siitä, mitä sinä ajattelet meedioista – olettaen, että olet ylipäänsä kuullut meedioista. En käytä kristallipalloja tai muita sellaisia, enkä tee ennustuksia toiveidesi perusteella.

Minulle on tärkeää todistusvoimaisuus ja asioiden oikeellisuus. Henkimaailma on minulle konkreettinen asia. Tiedän 100% varmuudella, että kuolemaa ei ole siinä mielessä, miten meistä monille on opetettu. Olen meedio ja voin virittäytyä energiaan, jossa aistin henkimaailman. Meediona toimiessani olen henkimaailman tulkki, joka auttaa sekä vastaanottajaa täällä elämässä että henkimaailmaan siirtyneitä. Olen opiskellut mediumismia vuodesta 1996 lähtien sekä suomalaisten että ulkomaisten meedioiden opissa. Opintoja jatkan edelleen ulkomaisten meedioiden kanssa. Meediona ja opettajana olen toiminut yli kymmenen vuotta.

Harjoitellessani mediumismia olen finanssialalla työskennellessäni oppinut hallitsemaan herkkyyttäni ja käyttämään intuitiotani. Olen kehittänyt ja oppinut erilaisia menetelmiä ja löytänyt keinoja hyödyntää herkkyyttä vahvuutena myös liikemaailmassa. Tiedän tästä olevan hyötyä kaikille!

Pidän säännöllisiä meediotilaisuuksia: Enkelikartalla, Enkelikartanon Siivessä ja Era Novassa. Voit tulla yhteisiin meedioistuntoihin tai varata minulta meedioistunnon.

Lisää tietoa näistä löydät nettisivuiltani osoitteesta: www.tiinalindfors.com.